Sunnuntaita

Eilinen päivä sujui töiden merkeissä. Ilma oli tosi kiva ja suunnittelin lähteväni töiden jälkeen torille jätskille ja viettäväni aikaa parvekkella omassa keitaassa. No. Töistä palatessa otin osumaa elikkäs ajoin pyöräkolarin noin 6-vuotiaan lapsosen kanssa. Tämä sankari ajoi kerrostalon pihasta (talon nurkka on ihan pyörätien laidassa eikä ole minkäänlaista näkyvyyttä) ihan täysiä yhtään kattomatta pyörätielle ja suoraan kopiksi mun kanssa. Tarkistettuani ettei lapsi ainakaan näkyvästi loukannut eikä lyönyt päätäni aloin tarkkailemaan omia vammojani. Kotia siitä pääsin pyöräilemään polvi verta vuotaen. Kotona sitten huomasin pikkuvarpaan olevan hieman erikoisen mallinen... Illan sitten polvea ja varvasta hoidin siinä jääpusseilla ja aamulla suuntasin päivystykseen. Totesin nimittäin ettei ole töihin menoa sillä jalalla kun ei voinut edes kenkää jalkaan laittaa. Siellä varpaan kuvattuaan tohtorisetä tuumasi ettei ole murtumaa (onneks!) ja väänteli ja käänteli varvasta (ai!) ja sanoi että no nyt se taisi mennä paikoilleen. Eli oli vaan pois paikaltaan. Helpottikin melkeen heti eikä nyt enää ole juurikaan kipeä. Polvesta ei valitettavasti voi sanoa samaa. Ei voi oikeen koukistaa kunnolla, tai voi mutta sattuu. "Huvittavinta" tässä on se että ei ole kuin reilu kuukausi kun kaaduin polveni rikki Nykissä (metrokartan lukeminen ja käveleminen epätasaisella tiellä ei ole hyvä yhdistelmä). Silloin ne olivan reilun viikon kipeät ja epäilemättä tässä nyt kestää ainakin saman verran. Muutenkin tämmösenä huonopolvisena ihmisenä veikkaan että ei kannattais enää kovin montaa kertaa kaatua. Taidankin toivoa synttärilahjaks sen ompelukoneen lisäks  pyöräilykypärää. Ei varmasti olis mikään huono hankinta. Mutta se pitää olla kyllä sitte hieno. :)

No tänään on sitten päivystyksessä vietetty tosiaan aamu. Veljen raksalla käytiin ihan vaan kääntymässä ja kaupan kautta nopsaan kotiin. Kirjaa on luettu parvekkeella ja tänään olikin näin paljon kypsiä ihania tomaatteja noissa kahdessa taimessa.